OHJAAJAN SANAT

Kertomus ajasta, jolloin pellot pantiin pakettiin ja kirkonkylistä lähdettiin lähiöihin.

Kun Hymy-lehti oli rahvaan pää-äänenkannattaja ja Keihäs-matkat lennätti härmälaisiä Kanariansaarille. Kun jukeboxi oli juuriltaan tempaistujen terapeutti ja krouvi kolhittujen kotipesä. Siitä sielunmaisemasta sikisi Irwin Goodmanin huikea kansansuosio.

Reino Helismaa kuoli vuonna 1965 ja samana vuonna Irwin Goodman teki ensilevytyksensä. Tiivis, lapsuudesta asti jatkunut ystävyys Vexi Salmen kanssa synnytti Suomessa ennennäkemättömän kansansuosion ja uudenlaisen protestihenkisen nuorisoidolin.

Vuosien saatossa tuo yleisö vanheni sankarinsa mukana ja siirtyi tanssilavoilta krouveihin ja tulevaisuuden haaveet vaihtuivat menneiden mahdollisuuksien surumieliseksi muisteluksi, sekä pienen ihmisen toivottomaksi katkeruudeksi valtaeliittiä kohtaan, joka oli riistänyt heiltä sekä menneisyyden, että tulevaisuuden. Kotikylän pienviljelyspellot kasvoivat jo horsmaa eikä huominen lähiössä luvannut sen enempää.
Samaa kehityskulkua ja itsensä kadottamisen tunnetta seurasi myös kansantaiteilijan kohtalo.

Elokuva kertoo siitä, kuinka Antti Hammarberg jäi yhä enemmän taiteilijaminänsä, Irwin Goodmanin vangiksi ja alkoi elää tämän elämää, kaikkine lieveilmiöineen. Taistelu kahta ylivoimaista ja leppymätöntä vastustajaa vastaan, aikaa ja verottajaa, vaati kovan hinnan. Elokuvan keskeinen ajatus sisältyy kahden täysin toisistaan poikkeavan suomalaisen persoonan samaa tarkoittaviin sanoihin.

Väiski, rekkakuski: ”Tukka putkella kuolemaa pakoon”.

Eino Leino, runoilija: ” Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan”.