MUISTOJA JA TUNNELMIA MATKAN VARRELTA

EN KERRO KUINKA JOUDUIN NAIMISIIN keikkui myyntilistojen kakkossijalla. Muutaman viikon kuluttua ilmestyi TYÖMIEHEN LAUANTAI, joka meni suoraan Yleisradion soittokieltoon.

Syyksi ilmoitettiin yhtä kansanosaa loukkaava teksti. Aune Haarla juonsi suosittua lauantaiohjelmaa. Hän siirsi levyn magnetofoninauhalle ja leikkasi t-kirjaimet työmies-sanan alusta, jolloin laulusta tuli YÖMIEHEN LAUANTAI.

"Saatte pilkata mitä tahansa, kun jätätte Jumalan ja Kekkosen rauhaan", ilmoitti Toivo Kärki, ja me rienasimme kaikkea mahdollista koko nuoruuden innolla. Useat levyt menivät edelleen soitto- kieltoon, mutta ne myös möivät. Irwin teki kevyen musiikin historiaa. Hän rikkoi yleisöennätyksiä, lensi helikopterilla ensimmisenä laulajana juhannuskeikoille, rakensi upean "Ryysyrannan" ja ajoi amerikkalaisella urheiluautolla. Hän eli niin kuin lauloi. Lehdet herkuttelivat otsikoilla: "Irwin Seutulaan rattijuoppoudesta", "Irwin sekosi alaikäiseen" , "lrwinille tuomio veropetoksesta" ja" Ryysyranta pakkohuutokaupattiin veroveloista"

Kahdenkymmenviiden vuoden aikana Irwin lauloi kolmekymmentäviisi hitti. Se on saavutus, johon yksikään muu suomalainen laulaja ei ole pystynyt. Ura oli ylä- ja alamäkeä. Välillä suosio hipoi pilviä, ja välillä uupunut laulaja istui talonsa kellarissa pipo silmillään velkojia pakoillen. Välillä hän nukkui pylvässängyissä kuin kuningas, istui minkinnahkatuolissa ja juhli hotellien kabineteissa. Välillä taas yöpaikkana oli halvan matkustajakodin likainen soppi.

Jokaista alamäkeä seurasi nousu. Viimeinen niistä oli kaikkein komein. RENTUN RUUSU myi enemmän kuin yksikään aikaisemmista hiteistä. Viimeiset kaksi vuotta olivat Iähes yhtämittaista keikkaputkea. Irwin kiersi Suomea kuin haluten hyvästellä yleisönsä. Kauan kantapäillä hiipinyt kuolema oli jo Iähellä. Uupunut sydän ei kestänyt flunssavirusta. Irwin kuoli saappaat jalassa keikkamatkalla. Irwinin elämä oli lyhyt, mutta vajaassa viidessäkymmenessä vuodessa hän eli usean ihmisen elämän.

Seuraavien kuukausien aikana elin uudelleen elämäni. Seikkailin lapsuutemme Rinkelinkadulla Hämeenlinnassa, liftasin Irwinin kanssa ympäri Suomea,kiertelin rekkakuskien kanssa Saksaa ja tunsin uudelleen ensilevytyksen huuman.

Keväällä 1999 katselin ristiriitaisin tuntein Irwiniä esittävän Martti Suosalon ja minua markkeeravan Ilkka Koivulan toikkailua Oldenburgin pikkukaupungin käsityöläiskadulla. Lavastajat, valomiehet ja timpurit olivat taikoneet idyllisen maiseman St. Paulin ilokaduksi.

Ilokatu, vanha suomalainen rekka ja kaksi nuorta näyttelijää asfalttiviidakossa repivät auki ajan silottamia muistoja.Mielessä vaihtelivat lämpöiset tunteet ja omituinen omantunnon soima: näinkö olet elänyt?

Tänään katselin valmiiksi leikattua elokuvaa Koivusalon Ulvilan studiolla. Elokuva vei mukanaan. Välillä unohdin, että se kertoi Irwinistä ja minusta. Tarina eteni sulavasti kohtauksesta toiseen. Sen tempo vangitsi katselijan. Loppukohtauksen aikana järjestäjän vaimo puhkesi kyyneliin. Irwin makasi auton takapenkillä ja taustalla soi VIIMEINEN LAULU.

Omituinen haikeus ja ikävä täytti mielen. Kaipasin liian varhain kuollutta ystävääni. Yksi vaihe elämästä oli päättynyt. samanlaista yhteistyön riemua ja onnistumisen iloa en tulisi kokemaan kenenkään muun laulajan kanssa. Haikeuden taustalla soi kirjoittamani laulun kertosäe: