Risto Räppääjä ja Yöhaukka (2016)

Hykerryttävä Risto Räppääjä ja yöhaukka- elokuva tulossa elokuvateattereihin 19. helmikuuta

Risto Räppääjä ja hänen ystävänsä Nelli Nuudelipää sukeltavat jälleen uusiin seikkailuihin Timo Koivusalon ohjaamassa elokuvassa Risto Räppääjä ja yöhaukka.

Risto Räppääjä löytää onkimatoja kaivaessaan aarteen ja löytöpaikalla aloitetaan arkeologiset kaivaukset. Kun alueelta löytynyt arvokas rautakautinen sormus katoaa, näyttää varmalta, että lähistöllä liikkuu kaivauksia ryöväävä yöhaukka! Tapaus saa ällistyttävän käänteen, kun selviää, että Rauha Räppääjä on sekaantunut asiaan. Vielä kummallisemmaksi kaikki menee, kun Lennart Lindberg joutuu epäiltynä telkien taakse. Onko Elvillä salattu menneisyys ja miksi ihmeessä Nellikin alkaa käyttäytyä oudosti? Tästä kaikesta Risto aikoo ottaa selvää. Hänestä sukeutuu kansainvälinen seikkailija, joka lähtee tuon salaperäisen yöhaukan jäljille.

Hykerryttävän koko perheen seikkailun pääosissa nähdään samat hurmaavat lapsinäyttelijät Samuel Shipway ja Sanni Paatso, jotka nähtiin Riston ja Nellin rooleissa jo kahdessa aikaisemmassa Timo Koivusalon ohjaamassa Räppääjä elokuvassa.

Lempäälästä kotoisin oleva Samuel on 14-vuotias. Tämä luonnonlahjakkuus loisti jo Riston roolissa elokuvassa Risto Räppääjä ja liukas Lennart josta hänet palkittiin Euroopan parhaaksi lapsinäyttelijäksi Schlingelin elokuvafestivaaleilla Saksassa syksyllä 2014. Elokuvien lisäksi hänet on nähty mm. Yle TV2:n Sohvaset – sarjassa sekä MTV3:n KIDSing – ohjelmassa. Samuelin säveltämä ja sanoittama räppi "Ota konna kii" soi komeasti Risto Räppääjä ja Sevillan saituri elokuvassa. Helsinkiläinen hurmaava 13-vuotias Sanni näytteli Nellin roolin jo sekä Risto Räppääjä ja liukas Lennart että Risto Räppääjä ja Sevillan saituri elokuvissa ja hän on näytellyt aiemmin Veikko Aaltosen ohjaamassa tv-sarjassa Naisia kaupungilla. Sanni laulaa myös itse kaikki Nellin osuudet elokuvassa.

Elokuvan aikuisia päärooleja tähdittävät Minttu Mustakallio (Rauha Räppääjä), Vesa Vierikko (Lennart Lindberg) ja Riitta Havukainen (Elvi Räppääjä). Vankkaa roolityötä tekevät myös mm. Laura Malmivaara (Arkeologi Klaudia Kämäräinen), Ville Myllyrinne (Miespoliisi Taisto Huhmar) sekä Rinna Paatso (Naispoliisi Anita Petkel). Risto Räppääjä ja yöhaukka –elokuvan ovat käsikirjoittaneet Sinikka ja Tiina Nopola. Elokuvan musiikista sekä sen raikkaista, tarttuvista lauluista vastaa jälleen Esa Nieminen.

Elokuvan kesto – 72 min
Elokuva on sallittu kaikenikäisille.


Rooleissa

Risto RäppääjäSamuel Shipway
Nelli NuudelipääSanni Paatso
Rauha RäppääjäMinttu Mustakallio
Elvi RäppääjäRiitta Havukainen
Lennart LindbergVesa Vierikko
Klaudia Kämäräinen, arkeologiLaura Malmivaara
Miespoliisi Taisto HuhmarVille Myllyrinne
Naispoliisi Anita PetkelRinna Paatso
ToimittajaTuomas Rinta-Panttila
Helppoheikki torillaRisto Salmi
Vahtimestari museollaSulevi Peltola
Isä torillaJanne Turkki
Tytät torillaEena-Emerina Toivonen
Elvi lapsenaEmily Shipway
Kykyjenetsijä Edward G. TappinenJake Nyman

Keskeiset tekijät

OhjausTimo Koivusalo
KuvausPertti Mutanen F.S.C
ApulaisohjaajaSusanna Palin
Kamera-assistenttiElina Eränen
KuvaussihteeriMerika Koivusalo
ÄänisuunnitteluJyrki Luukko
PuomimiesSeppo Anttila
Videoassistentti & PuomimiesArto Heinonen
LavastajaMarkku Myllymäki
LavasterakentajatTiina Laaksonen
Ilkka Kari
Jukka Isoviita
Jussi Myllymäki
Risto Myllymäki
LavastemaalariPiia Niemi
RekvisiittaKatariina Järvi
JärjestäjäTimo Savunen
Puku- & maskeeraussuunnitteluErja Mikkola
MaskeeraajatRiikka Anttonen
Tuija Timonen
PukuassistenttiLaura Asmala
Valomestari & GripJukki Tuura
ValomiehetNikojaakko Iivarinen
Joonas Saine
TuotantoassistenttiSusa Hakamäki
Kuvauspaikka cateringSaara Sundelin
StuntkoordinaattoritJanne Turkki
Mika Huisman
Esa Muittari
Äänileikkaus & MiksausOlli Pärnänen / Meguru Film Sound Oy
Kuvan jälkituotantoJames Post Oy
JälkituottajatTommi Gröhn & Pasi Mäkelä
VärimäärittelyPasi Mäkelä
Online leikkausEetu Niininen
KuvaefektitSami Hartemo
Eetu Niininen
Eddie Wong
DCPTommi Gröhn
KäsikirjoitusSinikka Nopola & Tiina Nopola
LeikkausJyrki Luukko & Timo Koivusalo
MusiikkiEsa Nieminen
TiedottajaMikko Peltola / Tommix Oy
Grafiikat & elokuvajulisteAnna Broholm / PieniSuuri Idea
Making of kuvaus & leikkausKarim Saheb ja Severi Koivusalo
JulistekuvatHarri Virta / Elämyskuva
Some ja Web-sisällötBoogy Productions Oy
Palkat & SopimuksetAnne Aulio-Hietanen
LevittäjäThe Walt Disney Company Nordic / Jussi Mäkelä & Pekka Lehesmaa

Osallistu jännittävään Yöhaukka-kilpailuun tästä!
Kuvia elokuvasta Risto Räppääjä ja Yöhaukka

Risto Räppääjä ja Yöhaukka InstagramissaRisto Räppääjä ja Yöhaukka YouTubessa

Risto Räppääjä ja Sevillan Saituri (2015)

Risto Räppääjää odottaa ällistyttävä yllätys! Hän saa kuulla olevansa kaukaisen sukulaisensa tuleva perijä. Sevillassa asuva saita mies on kerännyt valtavan omaisuuden mahtavine linnoineen ja pian tuo kaikki olisi Riston. Niinpä rasavillistä Ristosta pitää koulia hienotapainen nuori herra, jonka käytös kelpaisi vaikka hoviin, mutta se ei olekaan ihan helppoa. Nelli alkaa kuitenkin epäillä, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää ja päättää toimia. Tuo suuri salaperäinen talo, johon Risto menee sukulaistaan tapaamaan, onkin täynnä hiuksia nostattavia salaisuuksia, omituisine palvelijoineen. Riemukas seikkailu tempaa jännittäviin kiemuroihinsa myös Rauha-tädin, Elvin ja Lennartin.

Rooleissa

Risto RäppääjäSamuel Shipway
Nelli NuudelipääSanni Paatso
Rauha RäppääjäMinttu Mustakallio
Elvi RäppääjäRiitta Havukainen
Lennart LindbergVesa Vierikko
SaituriEsko Roine
PalvelijaTom Lindholm

Tuotanto: Artista Filmi yhteistyössä Ricky Rapper Oy:n kanssa
Ohjaus: Timo Koivusalo
Käsikirjoitus: Sinikka Nopola ja Tiina Nopola

Risto Räppääjä ja liukas Lennart (2014)

Elokuvan www-sivut

Rauha-täti saa mielestään loistavan idean: heidän pitää löytää mies, joka olisi sopiva isähahmo Ristolle. Risto ei ole ideasta ollenkaan innoissaan, eikä myöskään heidän naapurinsa Lennart, joka on itse ihastunut Rauhaan. Päästääkseen Riston kiipelistä, Lennart yrittää luoda täydellisen miehen, joka täyttäisi Rauhan jatkuvasti muuttuvat toiveet. Pian Lennart saa huomata, ettei ole helppoa yrittää olla monta eri henkilöä yhtä aikaa. Kun vielä Elvi-tätikin ihastuu yhteen Lennartin luomista isähahmoista alkavat asiat mennä hulvattomasti solmuun. Tämä unohtumaton kesä on täynnä uskomattomia kiemuroita ja vauhdikkaita väärinkäsityksiä.

Rooleissa

Risto RäppääjäSamuel Shipway
Nelli NuudelipääSanni Paatso
Rauha RäppääjäMinttu Mustakallio
Lennart LindbergVesa Vierikko
Elvi RäppääjäRiitta Havukainen
Muissa rooleissa:Heikki Nousiainen, Hannu-Pekka Björkman, Juha Laitila, Rinna Paatso, Janne Turrki ja Eija Nousiainen

Tuotanto: Artista Filmi yhteistyössä Ricky Rapper Oy:n kanssa
Ohjaus: Timo Koivusalo
Käsikirjoitus: Sinikka Nopola, Tiina Nopola ja Timo Koivusalo

Ensi-ilta: 7.2.2014

Vuonna 85 (2013)

Elokuvan www-sivut

Tarina Lokomon duunareista, värikkäästä kaveriporukasta, jota unelmat ja kyltymätön elämänjano vievät keskellä vauhdikasta vuosikymmentä.

Rooleissa

Tommi TurmiolaReino Nordin
KaroliinaMalla Malmivaara
PalleMikko Nousiainen
ElluMiina Maasola
Iso GHeikki Silvennoinen
RubaJussi Lampi
Tapparan miesJari Salmi
MaunoTopi Kohonen
Jyrki boyMartti Syrjä
Komisario PepponeTapio Liinoja
Lauri LutavuoriTom Lindholm
SusannaMiia Selin
KrisseIlkka Koivula
Työnjohtaja TiainenHeikki Nousiainen
Pate MustajärviPate Mustajärvi

Tuotanto: Timo Koivusalo
Ohjaus: Timo Koivusalo & Riku Suokas
Käsikirjoitus: Riku Suokas, Heikki Syrjä & Heikki Vihinen

Ensi-ilta: 25.1.2013

Täällä Pohjantähden alla II (2010)

Elokuvan www-sivut

Täällä Pohjantähden alla II -elokuva pohjautuu Väinö Linnan samannimisen trilogian viimeiseen osaan.

Rooleissa

AkseliIlkka Koivuloa
ElinaVera Kiiskinen
JussiRisto Tuorila
AlmaRitva Jalonen
Vilho KoskelaSampo Sarkola
Eero KoskelaReino Nordin
Voitto KoskelaArttu Kurttila
Kaarina KoskelaAnna Lipponen
Juhani KoskelaLauri Kukkonen

Tuotanto, ohjaus ja käsikirjoitus: Timo Koivusalo

Ensi-ilta: 24.9.2010

Täällä Pohjantähden alla (2009)

Elokuvan www-sivut

Täällä Pohjantähden alla perustuu Väinö Linnan samannimiseen romaanitrilogiaan, joka on yksi suomalaisen kirjallisuuden tärkeimmistä teoksista. Tarina herättää henkiin värikkään ja väkevän aikakauden maailmanhistoriassa 1800-luvun lopulta, 1950-luvulle. Sen tarkkanäköinen ihmiskohtaloiden kuvaus on riipaisevan koskettavaa ja syvästi inhimillistä.

Rooleissa

AkseliIlkka Koivula
ElinaVera Kiiskinen
JussiRisto Tuorila
AlmaRitva Jalonen
KirkkoherraHannu-Pekka Björkman
EllenJonna Järnefelt

Tuotanto, ohjaus ja käsikirjoitus: Timo Koivusalo

Ensi-ilta: 4.12.2009

Kalteva Torni (2006)

Elokuvan www-sivut

Kalteva Torni on elokuva miehestä ja hänen sivupersoonas- taan, tragikoominen tarina siitä, millaista on selviytyä tilanteista ja paikoista käsittämättä kuinka on niihin joutunut, millaista on elää päivästä toiseen tietämättä mikä on totta, mikä ei.

Rooleissa

JohannesMartti Suosalo
LauraLiisa Kuoppamäki
ElsaSeela Sella
SuviSiiri Suosalo
LeoRisto Salmi
OlaviMats Långbacka

Tuotanto, ohjaus ja käsikirjoitus: Timo Koivusalo

Ensi-ilta: 20.10.2016

Kaksipäisen kotkan varjossa (2005)

Elokuvan www-sivut

Timo Koivusalon rakkauselokuva kansakunnan kohtalonvuosilta. Ohjaaja, tuottaja Timo Koivusalon elokuva on fiktiivinen rakkaustarina joka sijoittuu 1900-luvun alkuun jolloin Suomi oli Venäjän alaisuuteen kuuluva suuriruhtinaskunta. Näinä Suomen sortovuosina sananvapautta rajoitettiin ja Suomalaiset nuoret miehet pakotettiin liittymään Venäjän armeijaan.

Rooleissa

AaroMikko Leppilampi
VerneriVesa-Matti Loiri
EllaHelena Vierikko
SaaraAnneli Saaristo
KomentajaTapio Liinoja
VeeraAnna-Kaisa Tommila

Ohjaus ja käsikirjoitus: Timo Koivusalo

Ensi-ilta: 9.9.2005

Sibelius - Elokuva suomalaisesta suurmiehestä (2003)

Elokuvan www-sivut

Elokuva kertoo Jean Sibeliuksen ainutlaatuisen tarinan. Elämäntarinan ja rakkaustarinan, pienen kansakunnan kuohuvina kohtalon vuosikymmeninä.

Elokuvan kehyskertomuksena on vanheneva Jean Sibelius, joka käy elämäänsä läpi Ainolan hiljaisuudessa. Tarina alkaa säveltäjän lapsuusvuosista. Jean Sibelius menettää isänsä kaksi vuotiaana ja isättömyys on läsnä koko elämän ajan.

Rooleissa

Jean SibeliusMartti Suosalo
Vanha JeanHeikki Nousiainen
AinoMiina Turunen
Vanha AinoSeela Sella

Ohjaus ja käsikirjoitus: Timo Koivusalo

Rentun ruusu (2001)

Elokuvan www-sivut

Tämä on elokuva Irwin Goodmanin kohtalosta. Kertomus ajasta, jolloin pellot pantiin pakettiin ja kirkonkylistä lähdettiin lähiöihin.

Kun Hymy-lehti oli rahvaan pää-äänenkannattaja ja Keihäs-matkat lennätti härmälaisiä Kanariansaarille. Kun jukeboxi oli juuriltaan tempaistujen terapeutti ja krouvi kolhittujen kotipesä. Siitä sielunmaisemasta sikisi Irwin Goodmanin huikea kansansuosio. Elokuva käsittelee ajan ja kansakunnan sankarien muutosta.

Ohjaus: Timo Koivusalo
Käsikirjoitus: Timo Koivusalo ja Vexi Salmi

Rentun Ruusu on vuoden 2001 katsotuin elokuva Suomessa. Sen on nähnyt yli 350 000 katsojaa.

Kulkuri ja joutsen (1999)

Elokuva sodanjälkeisen, kiihkeän nousukauden nostamista taiteilijoista Tapio Rautavaarasta ja Reino Helismaasta aikalaisineen.

Rooleissa

Tapio RautavaaraTapio Liinoja
Reino HelismaaMartti Suosalo
Esa PakarinenHeikki Nousiainen

Ohjaus ja tuotanto: Timo Koivusalo
Käsikirjoitus: Timo Koivusalo ja Juha Numminen
Lavastus: Arto Asunmaa
Kuvaus: Timo Heinänen
Äänitys ja leikkaus: Jyrki Luukko
Musiikki: Timo Koivusalo ja Jaakko Salo

Pekko-elokuvat (1993-1997)

Pekko - aikamiespojan poikamiesaika 1993
Pekko ja poika 1994
Pekko ja massahurmaaja 1995
Pekko ja muukalainen 1996
Pekko ja unissakävelijä 1997

Lehdistötiedote (toukokuu 1997)

Sen rohkaisemana, että Pekko oli viime vuonna ylivoimisesti katsotuin kotimainen teatterielokuva, keräten enemmän katsojia, kuin muut suomalaiset elokuvat yhteensä, valtaa UNISSAKÄVELIJÄ valkokankaat, kotimaisittain suuren kopiomäärän turvin.

Elokuvan ohjaaja Timo Koivusalo pitää hyvin tärkeänä sitä, että tuo uusi koko perheen komedia on nähtävissä heti ensi-illasta alkaen kattavasti kautta maan.

Tuon humaanin ja mullantuoksuisen Aikamiespojan ystäviä löytyy yhtälailla kaupungeista, kuin pienistä maaseutukunnistakin. Esimerkkinä hän mainitsee iloinneensa tiedosta, jonka mukaan Satakunnassa sijaitsevan Kauttuan elokuvateatterin vaakalaudalla ollut tulevaisuus on saatu turvattua jo kahtena syksynä nimenomaan Pekko-elokuvien suosion myötä.

Samoin Koivusalo myhäilee tyytyväisyyttään saatuaan viimevuotiselle Pekko ja muukalainen -elokuvalle virallista tunnustusta jopa kahdelta taholta; Viitasaaren elokuvaviikko myönsi arvostetun ja perinteikkään kunniapalkinnon "Humanismin käden", elokuvan Pekko ja Muukalainen käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Myös valtion elokuvataidetoimikunta palkitsi saman elokuvan sadantuhannen markan laatutuki palkinnolla. Elokuvassa työskenteli yli viisikymmentä näyttelijää ja kun otetaan tekninen henkilökunta ja avustajat mukaanlukien, UNISSAKÄVELIJÄN parissa työskenteli yhteensä yli 650 ihmistä.

Pekko -elokuvien henkilögalleriaan on alusta asti kuulunut suurijoukko maan valovoimaisempia näyttelijöitä. Satu Silvosta Esko Nikkariin ja Tuija Piepposesta Leo Lastumäen kautta Tuija Ernamoon ja Esko Hukkaseen. Unohtamatta tietenkään kokokansan koomikoita Jope Ruonansuuta ja Juha Laitilaa.

Kaikkineen tuo vauhdikas ja haikean kaunis komedia antoi kuluneena kesänä työtä yli viidellekymmenelle näyttelijälle. Uusista Pekkolaisista mainittakoon mm. Rea Mauranen, Kai Lehtinen ja Heikki Nousiainen. Myös uusi näyttelevä Kinnunen tekee elokuvassadebyyttinsä eli Satu Silvon ja Heikki Kinnusen tytär, Vilma Kinnunen, joka näyttelee nyt ensimmäisessä elokuvaroolissaan.