Ohjaajan ajatuksia

Aina kun elokuva saa ensi-iltansa, on kysymys jolla jokainen toimittaja aloittaa haastattelunsa: Miksi juuri tämä aihe? Miksi juuri nyt?
Toivon, että tällä kertaa tuon kysymyksen vastaus sisältyisi jo elokuvan nimeen SIBELIUS ja sen myötä koko kysymys muuttuisi tarpeettomaksi. Siis SIBELIUS, että SIKSI!

Kun Sibelius elokuva 12.9.2003 saa ensi-iltansa on sitä edeltänyt intensiivinen ja kiehtova kolmen vuoden periodi. Tuosta ajasta ensimmäinen vuosi kului pelkästään aiheeseen perehtymiseen ja materiaalin keräämiseen.
Elokuvan tarina pohjautuu historiallisiin faktoihin, mutta luonnollisesti yli 90 vuotta eläneen henkilön elämän saattaminen kahdentunnin elokuvan muotoon on vaatinut eniten juuri ajankulun muokkaamista ja tapahtumajärjestyksen limittämistä, tarinan seuraamisen helpottamiseksi. Samoin joidenkin henkilöiden läsnäoloa tietyissä tapahtumissa ja sanomisissa on yhdistelty henkilögallerian kurissa pitämiseksi, joka silti nousee yli sataan roolin.

Oma ensimmäinen tietoinen kohtaamiseni Sibeliuksen kanssa tapahtui, kun Lattomeren kansakoulun johtajaopettaja Matti Puotila soitti luokalle Finlandian.
Sen vaikutus oli järisyttävä. Se meni läpi kaikkien pienen pojan suojausten ja kuvat kulkivat silmissä. Kuohuvista koskista, taistelun pauhuun. Hyvän voittoon, rauhan koittaessa. Kirkkaana valkenevaan aamunkoittoon, jossa leivoset kirkuvat sinisellä taivaalla, pesäpeltonsa yllä. Liikutuksen kyyneleet oli tietenkin kätkettävä muilta luokkakavereilta.

Elokuvassa Finlandiaa lauletaan suomalaisille tutuin V. A. Koskenniemen sanoin, vaikka tuo runo onkin kirjoitettu vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kuin mitä se meidän elokuvassamme esiintyy ja sen sisällön näkökulmat historian tapahtumien tulkintaan väkisinkin värittyvät sen mukaan. Tämänkaltaisia vapauksia tarinan jännite kuitenkin vaati.

Sibeliuksen musiikki muodostaa luonnollisesti tärkeän osan elokuvan tunneskaalasta ja se kulkee halki elokuvan rakentaen äänikulissia, niin 1800- luvun lopun kiehtovien maailmankaupunkien, Berliinin ja Wienin kuohuvaan katuvilinään, kuin pienen sitkeän kansakunnan kiihkeään haluun Venäjän vallan alta itsenäiseksi valtioksi. Siksi elokuvassa käytetyn musiikin tuli olla huippuluokkaa ja sitä se on. Oli upeaa saada tehdä yhteistyötä Sinfonia Lahden ja Osmo Vänskän kanssa. Heidän tulkintansa Sibeliuksen tuotannosta on saanut runsaasti suitsutusta maailmalla ja syystä. Myös yhteistyö Vänskän ja orkesterin kanssa muodostui mutkattomaksi ja antoisaksi. Lahden orkesteria siis paitsi kuullaan, myös nähdään valkokankaalla ja Osmo Vänskä muun muassa evästi Martti Suosaloa henkilökohtaisesti suuren orkesterin johtamisen saloihin.

Elokuva on aina jonkun näkemys aiheesta. Elokuva nimeltä Sibelius, on minun tulkintani kaikista niistä vaikutelmista, tunnoista, mielikuvista, hänen asemaansa samaistumisesta, päätelmistä, ajanhengen puntaroinnista ja faktoista, joita ammensin materiaaliin tutustuessani ja suodattaessani sen oman maailmankuvani läpi tarinaksi. Ensin päähäni, sitten paperille ja lopuksi filmille. Voin vakuuttaa, että tuo on ollut upea matka. Kun tarinaan liitetään vielä sellaisia aikalaisia, kuin Akseli Gallen-Kallella, Eino Leino, Robert Kajanus, Armas Järnefelt, vain muutamia mainitakseni, on kyseessä jo aikamoinen pala suomalaisen kultakauden kulttuurihistoriaa.

Vähän ehkä yllättäenkin kansallistunne ja isänmaallisuus, joka on sellainen osa tunteiden kirjoa, johon ei juuri nykyään törmää kuin urheilukilpailuissa, on tuntunut olevan voimakkaasti elähdyttävä elementti elokuvan nähneille.

Suuren säveltenmestarin ainutlaatuisen musiikin, kuohuvien maailmantapahtumien ja kansakunnan kohtalonvuosien keskeltä, suurimmaksi teemaksi kuitenkin nousee rakkaus! Aino ja Jean Sibeliuksen halki elämän kestänyt ainutlaatuisen kaunis rakkaustarina. Kuinka helppo onkaan samaistua Aino Sibeliuksen valitsemaan muistosäkeeseen, Jean Sibeliuksen poistuttua tästä ajasta: " Soitto on suruista tehty".

Porissa 30.07.2003
Timo Koivusalo